Kokemus

Pauliina Aarva on yhteiskuntatieteiden tohtori ja terveyden edistämisen dosentti Tampereen yliopistossa. Hän kirjoittaa kokemuksen olemuksesta ja merkityksestä lääketieteen tutkimuksessa, parantamisessa ja parantumisessa 3-osaisessa kirjoitussarjassa Turun yliopiston Kummastus-projektin blogissa.

4.6.2020

Osa 1: Kokemus parantumisen tutkimuksessa

  • Mielestäni kyse on terveyden ja sairauden hoitoon liittyvästä kokemusvaikutuksesta eikä plasebovaikutusta ole olemassakaan. Parantava tai pahentava kokemusvaikutus syntyy esimerkiksi odotuksista, mielikuvista, toivosta ja luottamuksesta hoitosuhteessa. Myös luonto, taide ja elämykset tuottavat kokemusvaikutuksia. Niiden terveystieteellinen tutkimus onkin vilkastumassa. Plasebomenetelmien tuottamia kokemusvaikutuksia on myös alettu tutkia.
  • Parantumiskokemuksen tutkimus selvittää, mitä kokija itse ilmaisee siitä ja mitä merkityksiä hän sille antaa ja miten nämä heijastuvat hänen elämäänsä ja ympäröivään maailmaan. 
  • Hyödyntämällä ennakkoluulottomasti erilaisia tutkimusmenetelmiä terveystieteellinen kokemuksen tutkimus voi yhdistää biolääketieteen objektivoidun kehon ja ihmisen sisäisen subjektiivisen kokemuksen integroiduksi kokonaisuudeksi. 

Lue koko artikkeli

10.6.2020

Osa 2: Kokemusnäyttö ja parantuminen

  • Kokemukset ovat väkevä voima parantumisessa. Niiden merkitys ei vähene, vaikka lääkkeiden tehoa tutkittaessa kokemusten vaikutus tutkimustuloksiin pyritäänkin mahdollisimman tarkasti poistamaan. 
  • Kokemustiedolla, jonka ihminen saa omista tuntemuksistaan, on perustavanlaatuista tutkimuksin osoitettua psykologista ja biologista merkitystä. Kokemukset ovat olennaisia niin ihmiselimistön terveyden ylläpitämisessä kuin häiriöiden syntymisessäkin. Ne vaikuttavat esimerkiksi useiden sisäelinten toimintaan, uneen, sisäeritys-, immuuni- ja hermojärjestelmiin. 
  • Kokemusnäytöksi määrittelen tutkimuksin osoitetut todisteet kokemuksellisuuden vaikutuksista terveyteen, sairauteen tai hyvinvointiin. 
  • Uskomus terveystieteiden kokemusriippumattomuudesta on oikeutettu, jos tiede ymmärretään fysikalistisen ajattelutavan mukaan sellaisen tiedon hankinnaksi aineellisesta todellisuudesta, joka on numeerisesti esitettyä, matemaattisesti mallinnettua ja tilastotieteen menetelmin merkitseväksi osoitettua. Sellaista tuottaa esimerkiksi biolääketieteellinen perustutkimus. Se ei kerro mitään terveydentunnusta eli siitä, mitä on tuntea itsensä terveeksi, oirelevaksi tai sairaaksi, ja mikä merkitys näillä on ihmiselämässä. 

Lue koko artikkeli

15.6.2020

Osa 3: Onko kokemus totta?

  • Luonnontieteellisessä selitysmallissa inhimillistä kokemusta pidetään sen subjektiivisuuden vuoksi epäluotettavana. Se saatetaan sulkea tutkimuksen ja sen käsitteistön ulkopuolelle siksi, että ei ole menetelmiä tutkia kokemusta kokemuksena. Luonnontieteet perustuvat fysikalistiseen naturalismiin. Se on maailmankuva, jossa todellisuudeksi ymmärretään vain fyysinen maailma ja jossa kaikki todellisuuden ilmiöt ovat selitettävissä luonnontieteellisesti fysiikan, kemian, matematiikan ja biologian avulla. Jos ilmiöitä ei pystytä tällä tavoin todentamaan, niitä ei fysikalistisen naturalismin katsannon mukaan pidetä todellisina tai tutkimisen arvoisina. Monet kokemukset ovat tällaisia ilmiöitä. Tietoisuuskin on jäänyt luonnontieteelle vielä arvoitukseksi.  
  • Tietoisuuden katsotaan nykytieteessä jollakin toistaiseksi tuntemattomalla tavalla kehittyneen aineesta laadullisesti erilaiseksi kuin biologinen keho on. Samalla silti ajatellaan, että tietoisuuden täytyy olla kytkeytynyt aineeseen.
  • Tässä kohdassa moni ajattelee olevan teoreettisesti ja ontologisesti ”taloudellisempaa” ja siis  yksinkertaisempaa olettaa aineen epäkokemuksellisuus mieluummin kuin aineen kokemuksellisuus todellisuuden peruselementtinä. Galen Strawsonin mielestä asia on juuri päinvastoin. Hänen perustelunsa on se, että mehän tiedämme, että kokemus ja kokemuksellinen todellisuus ovat olemassa, Sen sijaan me emme tiedä, että on olemassa jotakin ei-kokemuksellista todellisuutta.

Lue koko artikkeli